Nyt saa riittää tämä parin vuoden burnout, jonka aikana olen lihonut 20 kg, entisten kilojeni lisäksi. Olen kokoajan halunnut laihduttaa, mutta en ole jaksanut. Tällä hetkellä elämässäni on meneillään jakso, jolloin olen kuin starttinappula, jota pitäisi painaa, jotta lähtisin uudelleen elämään.

Olen elänyt vauhdikasta elämää ja uinut sopivasti ihmisvirtojen mukana. Tuli aika pysähtyä, katsoa taaksepäin ja todeta, ettei entisenlainen elämä sopinut, sillä sillä ajoin itseni loppuun. Pidin taidenäyttelyitä viisi vuodessa ja tein vielä vaativan kokopäiväisen edustajan työni. Minulle viestitettiin, että oli aika stopata, mutta en kuunnellut kulkiessani viestejä. Hengellinen puoli oli vahvistumassa ja kokoajan kaipasin lisää yhteyttä uskontoon ja sen tarinoihin. Uskoin myös enkeleiden olemassa oloon, uskoin meedion yhteydenottoihin kuolleisiin. Itselleni tapahtui myös yliluonnollisia juttuja.(Niistä joskus myöhemmin). 

STOP!!! Uusi alku alkoi ikonimaalauksen kautta, sain niistä voimaa ja tavallaan ne opastivat minua elämään paremmin. Positiivisuus alkaa pikkuhiljaa tulla takaisin... Tällä hetkellä vahvistan henkistä puoltani ja olen ottanut uudestaan korttini esille. Tarot..........Niihin olen tutustunut jo kolmekymmentä vuotta sitten ja elämänohjeita nousee kortteja nostaessani pöydälle. Olen osannut katsoa muille paremmin, kuin itselleni ja ehkä henkisen avautumisen myötä oma sielunikin saa ohjeet paremmin esille.

Laihdutus....kun ei enää onnistunut ja kilot eivät lähteneet, niin edessä on pitkä prosessi yliopistollisen sairaalan rav.tieteen polin kanssa, syksyllä vatsalaukun pienennys leikkaus. Siihen mennessä minun täytyy noudattaa annettuja ohjeita. Nyt huhtikuussa on edessä kirurgin konsultaatio, onko minusta leikkaukseen sopivaksi. Se ainoastaan voi estää toimenpiteen ....

Rajatieto......Olin viikolla meedioillassa ja pari kuollutta otti yhteyttä minuun, uskomatonta!! Läsnä oli noin kolmisenkymmentä ihmistä ja parin tunnin aikana vain 6-7 yhteydenottoa kerettiin ottaa. En osanut odottaa, että mieheni mummo vierailisi meillä....mutta, kaikkea sitä sattuu...tervetuloa vain.